Veroblogi

Ajankohtaista tietoa verotukseen liittyen

Uusimmat artikkelit

Mandatumin osakkeen hankintameno

Sampo Oyj:ssä tapahtui osittaisjakautuminen 1.10.2023 ja sen seurauksena osakkeenomistajat ovat saaneet jakautumisvastikkeena yhden Mandatum Oyj:n osakkeen jokaista omistamaansa Sampo Oyj:n osaketta kohden. Osittaisjakautumisen jälkeen kysymys kuuluu, kuinka yhtiöiden osakkeiden hankintamenot määräytyvät? Verohallinto on julkaissut ohjeen, jossa avataan Sampo Oyj:ja ja Mandatum Oyj:n osakkeiden hankintamenon määräytymistä. Kumpikin yhtiö on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalla. Elinkeinotuloverolain mukaan vastaanottavan

Lue kirjoitus »

Varojenjako-ohjetta päivitetty  

Suosivaksi osingonjaoksi katsotaan sellainen varojenjako, jossa osakkeenomistaja luopuu hänelle osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen mukaan kuuluvasta osingosta toisen verovelvollisen hyväksi. Tällöin osinko voidaan verotuksessa katsoa sen osakkaan tuloksi, jolle se lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan olisi kuulunut. Verohallinto on päivittänyt varojenjako-ohjettaan ja siinä kerrotaan milloin varojenjakoon vapaan oman pääoman rahastosta ei sovelleta suosivan varojenjaon periaatteita. Osakeomistuksesta poikkeavasta varojenjakoperusteesta

Lue kirjoitus »

Kilometrikorvaukseen korotus  

Verovapaan kilometrikorvauksen määrä nousee seitsemällä sentillä vuonna 2024 eli 57 senttiin kilometriltä. Verovapaata kilometrikorvausta voidaan maksaa työntekijälle, kun tämä käyttää omistamaansa tai hallitsemaansa autoa työtehtäviin tilapäisellä työmatkalla. Yli 10 tuntia kestävästä tilapäisestä työmatkasta voi ensi vuonna maksaa 51 euron kokopäivärahan. Verohallinto määrää päätöksellään matkakustannusten korvauksen verovapaan enimmäismäärän. Jää työnantajan päätettäväksi maksavatko he korvauksen tämän suuruisena,

Lue kirjoitus »

Verohallinnon valvonta 2024

Verohallinto on kertonut mitä painopistealueita sisältyy ohjaus- ja valvontasuunnitelmaan vuodelle 2024. Harmaan talouden torjunta jatkuu ja yhteistyötä tehdään eri viranomaisten kesken. Painopiste on vakavissa veropetostapauksissa toimialasta riippumatta. Viranomaisyhteistyötä tehdään mm. ihmiskauppaan, elintarvikepetoksiin ja ympäristörikoksiin liittyvissä tapauksissa. Elinkeinoverotuksessa painopistealueisiin kuuluvat muun muassa osakkaan ja yrityksen väliset toimet, yritystoiminnan muutostilanteet ja kennel -toimijat. Valvontaa kohdistetaan erityisesti työvoimavaltaisiin

Lue kirjoitus »

Veropetos tuomio esitäytetystä veroilmoituksesta  

Helsingin hovioikeus tuomitsi lokakuussa 2023 veropetoksesta verovelvollisen, joka ei ollut korjannut esitäytettyä veroilmoitustaan verovuodelta 2017 ulkomailta saadun tulon osalta, vaikka oli eräiltä muilta osin täydentänyt ilmoitusta. Hänen menettelynsä katsottiin tahalliseksi. Verovelvollinen oli keväällä 2017 saanut suuren kertasuorituksen ulkomaalaiselta vakuutusyhtiöltä. Tämän jälkeen hän oli yli vuoden ajan pyrkinyt selvittämään saamansa suorituksen luonnetta ja verokohtelua, mitä kertomusta

Lue kirjoitus »

Varainsiirtoverotus uudistuu 2024

Kiinteistöjen, asunto-osakkeiden ja muiden arvopapereiden varainsiirtoverokantoja alennetaan. Lisäksi ensiasuntojen varainsiirtoverovapaus päättyy vuoden 2023 jälkeen. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024, mutta veroprosentteja sovelletaan takautuvasti hallituksen esityksen antamispäivästä 12.10.2023 alkaen tai sen jälkeen tehtyihin luovutuksiin. Kiinteistöjen osalta varainsiirtoveroprosentti laskee 4 prosentista 3 prosenttiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi 200 000 euron kiinteistöä ostettaessa säästää 2000 euroa

Lue kirjoitus »

Kireä verotus voi rikkoa omaisuudensuojaa

Omaisuudensuoja on turvattu Suomen perustuslaissa. Omaisuudensuoja tarkoittaa muun muassa sitä, että jokaisella on oikeus käyttää omaisuuttaan haluamallaan tavalla ja muiden on kunnioitettava toisen omaisuutta. Perustuslakivaliokunnan mukaan liian kireä verotus voi rikkoa tätä omaisuudensuojaa. Samalla se kuitenkin totesi, että tuloverotuksemme ei kuitenkaan nykyisellään tee niin. Tämä kannanotto tuli perustuslakivaliokunnalta julki samalla, kun se antoi lausunnon valtion

Lue kirjoitus »

Henkilöverotukseen muutoksia 2024

Hallituksen esityksen mukaan asunnon ja varsinaisen työpaikan välisten matkakustannusten omavastuuosuutta korotettaisiin 750 eurosta 900 euroon. Matkakustannusten enimmäismäärän tilapäinen korotus 8 400 euroon poistuu ja jatkossa enimmäismäärä palautuu ennalleen 7 000 euroon. Kotitalousvähennys laajenee fysioterapia- ja toimintaterapiapalveluihin. Ensi vuodesta alkaen laillistetun fysioterapeutin antamaa fysioterapiaa ja laillistetun toimintaterapeutin antamaa toimintaterapiaa pidetään kotitalousvähennykseen oikeuttavana työnä.  Kuten muutoinkin kotitalousvähennyksen

Lue kirjoitus »

Verovuosi 2023 on päättymässä

Verovuoden viimeisinä kuukausina on hyvä valveutua henkilöveroasioissa. Kannattaa esimerkiksi pohtia olisiko syytä täydentää veroennakoita. Ensi keväänä jäännösveroista maksettava huojennettu viivästyskorko on noussut merkittävästi verrattuna aikaisempiin vuosiin. On myös hyvä ottaa huomioon verovuoden päättyessä loppuvat verotuksen oikaisuajat ja vanhenevat tappioiden vähennysoikeudet. Huojennettua viivästyskorkoa maksetaan jäännösverolle helmikuun alusta alkaen. Jos haluaa välttää jäännösveron ja sille maksettavan koron,

Lue kirjoitus »

Yrityksen toiminnan keskeyttäminen

Yrityksen toiminta saatetaan keskeyttää määräajaksi tai toistaiseksi. Tällöin yritys voi ilmoittaa Verohallinnolle arvonlisäverovelvollisten-, ennakkoperintä- ja työnantajarekisteröinnin päättymisen. Kaupparekisterimerkintä jää kuitenkin edelleen voimaan. Osakeyhtiön on toiminnan keskeyttämisestä huolimatta tehtävä jokaiselta tilikaudelta tilinpäätös ja toimitettava se PRH:lle. Toiminnan keskeyttäminen on osakeyhtiössä varteenotettava vaihtoehto yhtiön purkamiselle silloin, jos yhtiössä ei ole merkittävää varallisuutta. Yritys jää ikään kuin pöytälaatikkoon,

Lue kirjoitus »

Veroaiheista tietoutta suoraan sähköpostiisi

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoutta verotuksesta suoraan sähköpostiisi.