Veroblogi

Ajankohtaista tietoa verotukseen liittyen

Uusimmat artikkelit

Peitellyn osingon verotus kiristyy

Peitellyn osingon verotus muuttui vuoden 2023 alusta. Peitelty osinko verotetaan nyt kokonaan osakkaan ansiotulona, kun peritellystä osingosta oli veronalaista vain 75 prosenttia vuosina 2014–2022. Peitelty osinko voi johtua esimerkiksi siitä, että osakeyhtiö on kirjannut kirjanpitoonsa sinne kuulumattomia eriä. Peitellyn osingon veroseuraamukset eivät aina aiheudu tarkoituksellisesta veron välttelystä. Ne voivat olla seurausta myös täysin tahattomasta toiminnasta.

Lue kirjoitus »

Huoneistojen osto- ja myyntitoiminnan verotus

Yksityishenkilön kiinteistöjen ja huoneistojen osto-, jalostus- ja myyntitoimintaa verotetaan lähtökohtaisesti tuloverolain myyntivoittoja ja -tappioita koskevien sääntöjen mukaan.  Jos kuitenkin toiminta sisältää elinkeinotoiminnalle tyypillisiä tunnusmerkkejä, sitä voidaan verottaa elinkeinotoimintana. Tällöin osa tuloista voidaan katsoa ansiotuloksi. Verohallinto on julkaissut joulukuussa 2022 yksityishenkilön kiinteistöjen ja huoneistojen osto-, jalostus- ja myyntitoiminnan verotusohjeen. Ohjeen tarkoituksena on antaa suuntaviivoja siihen, miten

Lue kirjoitus »

Verotietojen luovuttamista ei voi enää kieltää

KHO antoi verotuksen käytäntöjä huomattavasti muuttavan ratkaisun joulukuussa, kun se päätti, että omien verotietojen luovuttamista medialle ei voi estää. Verohallinto oli vuodesta 2018 alkaen mahdollistanut yli 100 000 euroa ansainneille vastustaa verotustietojen luovuttamisen medialle.  Verohallinto oli mahdollistanut tietojen luovuttamiskiellon, koska se tulkitsi EU:n yleistä tietosuoja asetusta tämän menettelyn mahdollistavalla tavalla. Nyt tämä tulkinta on KHO:n toimesta

Lue kirjoitus »

Metsäveroilmoitusmenettely uudistuu

Metsän omistajan on syytä huomioida, että verohallinto ei enää lähetä tammikuussa 2023 paperisia metsätalouden veroilmoituslomakkeita postitse kotiin. Aivan ilman postia tilan omistajat eivät kuitenkaan jää, sillä maa- ja metsätalouden harjoittajat saavat kirjeen, jossa kerrotaan ilmoittamisen määräpäivistä ja ilmoittamisen tavoista. Maa- ja metsätalouden veroilmoitukset vuodelta 2022 voi tehdä OmaVerossa 13.1.2023 alkaen. Verotusyhtymät ja kuolinpesät saavat paperilomakkeen

Lue kirjoitus »

Yhtenäistämisohje vuodelle 2022 on julkaistu

Yhtenäistämisohje on julkaistu oikean ja yhdenmukaisen verotuksen edistämiseksi vuodelta 2022 toimitettavaa verotusta varten.  Ajoneuvokuluvähennys kasvoi 25 sentistä 30 senttiin kilometriltä. Tämän suuruista vähennystä käytetään esimerkiksi silloin, jos kodin ja työpaikan välisillä matkoilla halvimpana kulkuneuvona pidetään omaa autoa. Senttimäärää käytetään kuitenkin verotuksessa monissa sellaisissa tilanteissa, joissa verotuksessa vähennetään todelliset ajoneuvokulut. Tilapäisestä työmatkasta tehtävä ns. palkansaajan päivärahavähennys

Lue kirjoitus »

Vertailutietotarkastusten tulee olla yksilöidympiä

Verohallinto sai marraskuussa 2022 huomautuksen tietosuojavaltuutetulta. Verohallinto oli pyytänyt pankeilta vertailutietotarkastuksella tietoja Suomen rajat ylittävistä tilisiirroista ilman yksityiskohtaisempaa rajausta. Huomautuksen lisäksi tietosuojavaltuutettu määräsi Verohallinnon poistamaan saamansa tiedot ja lopettamaan liian laajojen tietopyyntöjen esittämisen pankeille.  Verotusmenettelylain 21 pykälän mukaan verotarkastus voidaan toimittaa myös yksinomaan siinä tarkoituksessa, että kerätään tietoja, joita voidaan käyttää muun verovelvollisen verotuksessa (vertailutietotarkastus).

Lue kirjoitus »

Kilometrikorvaus nousee 53 senttiin kilometriltä

Verovapaan kilometrikorvauksen määrä nousee seitsemällä sentillä vuonna 2023 eli 53 senttiin kilometriltä. Verovapaata kilometrikorvausta voidaan maksaa työntekijälle, kun tämä käyttää omistamaansa tai hallitsemaansa autoa työtehtäviin tilapäisellä työmatkalla. Yli 10 tuntia kestävästä tilapäisestä työmatkasta voi ensi vuonna maksaa 48 euron kokopäivärahan. Korotusta tulee siten 3 euroa kuluvaan vuoteen verrattuna. Verohallinto määrää päätöksellään matkakustannusten korvauksen verovapaan enimmäismäärän.

Lue kirjoitus »

Kiinteistöveroihin voi tulla merkittävä korotus

Kiinteistöliitto on arvioinut, että kiinteistöveroihin uhkaa tulla iso korotus kahden seuraavan vuoden aikana. Tämä johtuu rakennuskustannuksista, joissa on viime aikoina ollut jatkuvaa nousua. Rakennuskustannusten nousu korottaisi rakennusten verotusarvoja mikä puolestaan nostaisi kiinteistöveroa. Kiinteistöverotuksessa rakennusten verotusarvoja korotetaan rakennuskustannusideksin perusteella. Rakennuskustannusindeksin nousua seurataan Tilastokeskuksessa. Nopea silmäys heidän tuottamaan taulukkoon osoittaa, että viimeisen parin vuoden aikana rakennuskustannusindeksissä on

Lue kirjoitus »

Verohallinnon valvonnan painopistealueet 2023

Verohallinto on kertonut mitä painopistealueita sisältyy ohjaus- ja valvontasuunnitelmaan vuodelle 2023. Elinkeinoverotuksessa valvotaan erityisesti yritystoiminnan muutostilanteita, kuten yritysjärjestelyitä ja osakeluovutuksia. Osakeluovutuksissa mielenkiinto kohdistuu siihen, mihin omaisuuslajiin luovutukset katsotaan kuuluvaksi. Lisäksi ohjausta ja valvontaa kohdistetaan niin sanottuihin ”lepäävä” -statuksen yhteisöihin sekä yrityksen ja osakkaan välisiin toimiin. Arvonlisäverotuksen puolella mielenkiinto kohdistuu arvonlisäverottomien toimialojen rajanvetoon, finanssi- koulutus- ja

Lue kirjoitus »

OmaVeroon tullut uusia toimintoja

OmaVeroon on tullut uusia toimintoja ja parannuksia.  Jatkossa maksujärjestelyn voi uusia OmaVerossa ja maksujärjestelyn tilannetta on helpompi seurata. Toinen merkittävä uudistus on tunnistautuminen OmaVerossa, kun asioit Verohallinnon puhelinpalvelussa. Puhelinpalveluun voi jatkossakin soittaa ilman tunnistautumista, mutta tunnistautumalla etukäteen puhelinpalvelu nopeutuu ja soittajan verotustiedot näkyvät heti virkailijalle. Jos maksujärjestely on päässyt raukeamaan suorituspuutteiden takia, on mahdollista uusia

Lue kirjoitus »

Veroaiheista tietoutta suoraan sähköpostiisi

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoutta verotuksesta suoraan sähköpostiisi.