Veroblogi

Ajankohtaista tietoa verotukseen liittyen

Uusimmat artikkelit

Moitteenvaraisestikin pätemätön testamentti voi olla perintöverotuksen perusteena

Testamentti voi olla monella tapaa pätemätön. Se voidaan siitä huolimatta hyväksyä perintöverotuksen perusteeksi, jos kukaan ei moiti testamenttia. Kuitenkaan aivan mikä tahansa asia ei ole hyväksyttävissä testamenttina. Jos vainajan tahto perustuu vain esimerkiksi suulliseen kertomukseen eikä kyse ole niin sanotusta hätätilatestamentista, sen mukaan toimiminen perinnönjaossa voi olla verotuksellinen riski. Perintöveron lisäksi voidaan määrätä lahjavero niille,

Lue kirjoitus »

In natura jaetun osingon verotus

Osakeyhtiö voi maksaa osingon paitsi rahana myös muuna omaisuutena. Tätä kutsutaan niin sanotuksi in natura -osingoksi. Osinkona voidaan jakaa esimerkiksi arvopapereita, kiinteistöjä, huoneisto-osakkeita tai autoja. On myös mahdollista jakaa osinkoa yhtä aikaa sekä rahana että In natura.  In natura -osingon arvoksi katsotaan omaisuuden käypä arvo sinä päivänä, kun osinko on nostettavissa. Osinko on nostettavissa samana

Lue kirjoitus »

Vältä viivästyskorko, täydennä vuoden 2021 ennakoita tammikuun ajan

Henkilöverotuksessa sekä liikkeen- ja ammatinharjoittajan verotuksessa jäännösverolle lasketaan huojennettua viivästyskorkoa 1.2.2022 alkaen eräpäivään saakka. Huojennettu viivästyskorko on suuruudeltaan 2 prosenttia. Voit välttyä huojennetulta viivästyskorolta täydentämällä vuoden 2021 ennakoita tammikuun ajan.  Jos olet maksanut vuoden aikana liian vähän veroja, puuttuva osuus maksetaan jäännösverona eli kansan kielellä mätkyinä. Huojennettua viivästyskorkoa määrätään maksettavaksi tälle jäännösverolle.  Jäännösveroa ei määrätä

Lue kirjoitus »

Taksiliikenne valvontaiskujen kohteena

Luvanvaraisena ammattina taksiliikenteen harjoittaminen on monen viranomaisen mielenkiinnon kohteena. Viime syksynä viranomaiset tekivät useampia valvontaiskuja eri puolilla Suomea. Marraskuussa käytiin Lounais-Suomessa ja Helsingissä. Joulukuussa oli Tampereen vuoro. Mitä sitten valvontaiskuista jäi käteen? Valvonnat eri puolilla Suomea antoivat hyvin samansuuntaisen kuvan taksiliikenteen puutteista. Karkeasti ottaen kaikilla paikkakunnilla puolet tarkastuksista johti liikennevirhemaksun määräämiseen. Yhteensä takseja tarkastettiin 214

Lue kirjoitus »

Pelkän kiinteistön määräosan myynti katsottiin verovapaaksi

Korkein hallinto-oikeus antoi 15.9.2021 julkaisemattoman päätöksen, jonka mukaan pelkän tontin määräosaan myyntiin ilman rakennusta katsottiin soveltuvan oman asunnon luovutusvoiton verovapaus. Maa-alueella oli ollut laissa edellytetyn kahden vuoden ajan hänen ja ostajan vakituisena asuntonaan yhdessä omistama ja käyttämä pientalo. Tuloverolain mukaan omaisuuden luovutuksesta saatu voitto ei ole veronalaista tuloa, jos verovelvollinen luovuttaa vähintään kahden vuoden ajan

Lue kirjoitus »

Älä vuokraa asuntoasi ennen kahden vuoden omaa asumista

Lyhytaikaisellakin asunnon vuokraamisella voi olla vaikutusta myyntivoiton verovapauteen, jos se tapahtuu ennen kuin asunnossa on yhtäjaksoisesti asuttu omistusaikana vähintään kaksi vuotta.  Korkein hallinto-oikeus antoi asiasta ratkaisun 2021:75. Tapauksessa verovelvollinen A suunnitteli vertaisvuokraavansa yhdessä puolisonsa kanssa omistamansa asunnon loma-aikanaan kerran enintään kahdeksi viikoksi ennen kuin puolisot olivat omistusaikanaan käyttäneet asuntoa kahden vuoden ajan vakituisena asuntonaan. Korkein

Lue kirjoitus »

Liikenteen verotuksen uudistamisryhmän loppuraportti julkaistu

Liikenteen verotuksen uudistamista selvittäneen työryhmän loppuraportti on julkaistu. Tavoitteena on turvata veropohja, sillä nykyisillä verotasoilla liikenteen verotulot olisivat vuonna 2030 nimellisesti noin 1,1 miljardia euroa alempana kuin vuonna 2019. Tämä tarkoittaisi reaalisesti noin 1,7 miljardin euron vähenemää verotuloissa. Ajoneuvovero tulee säilyttämään asemansa. Ajoneuvoveron tasakorotus olisi työryhmän mukaan hallinnollisesti tehokas ja yksinkertainen tapa, jos katsotaan tarpeelliseksi

Lue kirjoitus »

Veronpalautukset ja jäännösverot vuodelle 2020

Ensimmäiset veronpalautukset maksetaan tänä vuonna jo heinäkuussa. Veronpalautusten maksuun vaikuttaa kuitenkin se, milloin verotus päättyy. Suurimmalla osalla verovelvollisia verotus päättyi kesäkuussa, jolloin mahdollinen veronpalautus maksetaan pankkitilille elokuussa. Kaikki veronpalautukset maksetaan heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Tähän vaikuttaa se, milloin verotus päättyy. Viimeisimpien verovelvollisten verotus päättyy vasta lokakuussa. Jäännösverojen eräpäiviinkin vaikuttaa verotuksen päättymiskuukausi. Jos verotus valmistuu

Lue kirjoitus »

Yhteisöjen veroilmoituksille kuukauden lisäaika

Koronatilanteesta johtuen Verohallinto on pidentänyt kuukaudella yhteisöjen ja yhteisetuuksien veroilmoitusten määräaikaa. Päätös koskee paitsi osakeyhtiöitä myös kaikkia muita yhteisöjä eli esimerkiksi yhdistyksiä, asunto-osakeyhtiöitä, kiinteistöyhteisöjä, ulkomaisia yhteisöjä, osuuskuntia ja sijoitusrahastoja.  Verohallinnon päätös koskee niitä yhteisöjä ja yhteisetuuksia, joiden tilikausi on päättynyt joulukuussa 2020. Näiden yhteisöjen on annettava veroilmoitus siis viimeistään 31.5.2021. Lisäaikaa ei tarvitse hakea erikseen. 

Lue kirjoitus »

Autoetu ja kilometrikorvaukset

Jos työmatkan tekee muulla autolla kuin työnantajalta saamallaan vapaalla luontoisetuautolla, työnantaja voi maksaa verovapaita kilometrikorvauksia.  Kustannusten korvauksia voidaan maksaa verovapaasti esimerkiksi silloin, kun matka on tehty omalla autolla, moottoripyörällä tai puolison autolla.  Vapaan autoetuauton olemassaolo, ei siis poikkeuksetta johda siihen, että palkansaajalle ei voitaisi maksaa verovapaita kilometrikorvauksia. Jotta verottajan kanssa ei tulisi myöhemmin ongelmia, luontoisetuauton

Lue kirjoitus »

Veroaiheista tietoutta suoraan sähköpostiisi

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoutta verotuksesta suoraan sähköpostiisi.