Veroblogi

Ajankohtaista tietoa verotukseen liittyen

Uusimmat artikkelit

Oikeusasiamies moitti verohallintoa

Useat henkilöt ovat kannelleet oikaisuvaatimusten pitkistä käsittelyajoista verohallinnossa. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan käsittely Verohallinnossa ei täyttänyt perustuslaissa turvattua oikeutta saada asiansa käsittelyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä muun muassa sellaisessa tapauksessa, kun käsittely verohallinnossa oli ollut vireillä yli kaksi vuotta ilman aktiivisia toimenpiteitä.  Eräässä toisessa kantelussa verohallinto oli antanut käsittelyaika-arvion, mutta tämä aika oli ylittynyt merkittävästi. Apulaisoikeusasiamies

Lue kirjoitus »

Vuoden 2020 verotus päättyi

Viimeiset henkilöverotuksen verotuspäätökset vuodelta 2020 on toimitettu verovelvollisille. Vuoden 2020 verotus päättyi 31.10.2021. Vuoden 2022 alusta alkaa kulua kolmen vuoden muutoksenhakuaika. Verovuoden 2020 tuloverotuksen oikaisuvaatimus on tehtävä viimeistään 1.1.2024 mennessä (31.12.2023 osuu sunnuntaille). Muutoksenhaun määräajat muuttuivat vuonna 2017. Verovuodesta 2017 alkaen tuloverotuksen oikaisuvaatimuksen on tullut tehdä viimeistään kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta.

Lue kirjoitus »

Valtion talousarvion verolinjaukset vuodelle 2022

Budjettiriihen veroratkaisuista esitellään seuraavassa mielenkiintoisimmat.  Yritysverotuksen kannalta kiinnostavia veroratkaisuja ovat muun muassa kone- ja laiteinvestointien kaksinkertaisen poisto-oikeuden jatkaminen vuosille 2024–2025 ja lisävähennys tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoista. Yritys voi tehdä vuosina 2022–2027 verotuksessa 150 prosentin lisävähennyksen sellaisista tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoista, jotka perustuvat verovelvollisen ja tutkimusorganisaation tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhteistyöhön. Näillä toimilla pyritään tukemaan kasvua ja

Lue kirjoitus »

Pelkän kiinteistön määräosan myynti katsottiin verovapaaksi

Korkein hallinto-oikeus antoi 15.9.2021 julkaisemattoman päätöksen, jonka mukaan pelkän tontin määräosaan myyntiin ilman rakennusta katsottiin soveltuvan oman asunnon luovutusvoiton verovapaus. Maa-alueella oli ollut laissa edellytetyn kahden vuoden ajan hänen ja ostajan vakituisena asuntonaan yhdessä omistama ja käyttämä pientalo. Tuloverolain mukaan omaisuuden luovutuksesta saatu voitto ei ole veronalaista tuloa, jos verovelvollinen luovuttaa vähintään kahden vuoden ajan

Lue kirjoitus »

Taksiyrittäjät Verohallinnon tehovalvonnassa

Verohallinto käynnisti keväällä 2021 taksialan tehovalvonnan. Vaikka valvonta on vielä kesken, on tähän mennessä lähes puolelle valvotuista yrittäjistä tullut lisää maksettavaa veroa. Valvonnassa tehdään yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa. Muun muassa yhdistelemällä erilaisia vertailutietoja on tehovalvonnassa ilmennyt, että tuloja on jäänyt kirjaamatta noin 1,2 miljoonan euron edestä kirjanpitoon. Taksialalle tulleet kansainväliset tietoverkossa henkilökuljetuspalvelua tarjoavat yritykset ovat

Lue kirjoitus »

Huomattavia veronkorotuksia osakesäästötileistä

Noin 200 henkilöä on saanut veronkorotuksen useamman kuin yhden osakesäästötilin avaamisesta. Veronkorotukset ovat olleet jopa tuhansia euroja. Lain sanamuoto on tiukka, joten veronkorotusta ei ole voitu jättää määräämättä.  Lain mukaan osakesäästötilejä saa olla henkilöllä vain yksi. Jos tilejä on syystä tai toisesta perustanut useampia, Verohallinto määrää veronkorotuksen. Ongelma on kärjistynyt sen vuoksi, että veronkorotuksen määrä

Lue kirjoitus »

Osakaslainan käyttötarkoitus vaikuttaa koron vähennysoikeuteen

Osakaslainasta maksettu korko on vähennyskelpoinen, jos laina on käytetty verovähennyskelpoiseen tarkoitukseen. Jos osakaslaina käytetään esimerkiksi oman asunnon hankkimiseen, korko on vähennyskelpoinen asuntovelan korkona. Tulonhankkimisvelan korkoa syntyy taas osakaslainasta, jolla hankitaan vuokrattava asunto. Sen sijaan esimerkiksi kesäasunnon hankkimiseen käytetystä osakaslainasta maksetut korot ovat vähennyskelvottomia. Osakeyhtiöstä verovuonna saadusta rahalainasta verovuoden päättyessä maksamatta oleva määrä on pääomatuloa, jos

Lue kirjoitus »

Yhtiön omaisuuden myynti ennen lahjoitusta vaikutti lahjoitettujen osakkeiden arvostamiseen sukupolvenvaihdoksessa

Korkein hallinto-oikeus on katsonut antamassaan päätöksessä, että Verohallinto on voinut poiketa varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain perusteiden nojalla määritetystä osakeyhtiön tilinpäätökseen perustuvasta vertailuarvosta siten, että nettovarallisuudesta oli poistettu myytyjen osakkeiden vertailuarvo ja lisätty niiden käypä arvo, jona pidettiin osakkeiden kauppahintaa. Osakkeet oli myyty edellisen tilikauden päättymisen jälkeen ennen sukupolvenvaihdosta.  Yhtiön omaisuuden myynti ennen lahjoitusta vaikutti

Lue kirjoitus »

Invalidivähennys tulee poistumaan verotuksesta

Kunnallisverotuksen ja valtionverotuksen invalidivähennys on poistumassa tuloverotuksesta vuonna 2023. Invalidivähennyksen poistoon päädyttiin ns. Sote-uudistuksessa, jonka johdosta myös verolainsäädäntöön tehtiin muutoksia. Muutoksen taustalla oli se tosiasia, että Sote-uudistuksen rahoitusmallissa valtion verotuloja kasvatetaan ja kuntien verotuloja pienennetään. Erityisesti valtionverotuksen kohdalla invalidivähennyksen osalta fiskaaliset muutokset olisivat olleet merkittäviä, jos vähennys olisi säilynyt. Verotuksen painopisteen siirtämisen johdosta vähennyksen verotuottoja

Lue kirjoitus »

Katso –palvelu suljettiin elokuun lopussa

Syyskuun alusta alkaen Katso-tunniste ja Katso-valtuus eivät enää toimi missään valtionhallinnon asiointipalveluissa. Jatkossa toisen puolesta asiointi hoidetaan Suomi.fi-palveluiden avulla myös verotuksessa. Katson avulla pystyi hoitamaan veroasioita ja asioida tulorekisterissä vielä elokuun loppuun saakka. Tämä oli viimeinen siirtymäaika eikä lisää ole tulossa. Muissa kuin Verohallinnon asiointipalveluissa Katson käyttö päättyi jo alkuvuodesta 2021. Katso-palvelun vanhat valtuudet eivät

Lue kirjoitus »

Veroaiheista tietoutta suoraan sähköpostiisi

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoutta verotuksesta suoraan sähköpostiisi.