Veroblogi

Ajankohtaista tietoa verotukseen liittyen

Uusimmat artikkelit

Veroneuvot etätyöntekijän veroilmoitukseen

Vuoden 2020 veroilmoituksen täyttäminen tulee olemaan hieman tavanomaisesta poikkeavaa. Monet ovat työskennelleet pitkään kotona, mikä voi vaikuttaa muun muassa verovähennyksiin.  Korona-aika on myös saattanut muuttaa merkittävästikin verotettavan tulon määrään. Tulot saattoivat vähentyä esimerkiksi lomautuksen vuoksi. Jos verokortille ei tehnyt viime vuonna tulojen vähentyessä muutosta, on ensi syksynä hyvinkin odotettavissa veronpalautusta.  Sama tilanne on edessä tänäkin

Lue kirjoitus »

Osakehuoneiston yhtiölainat perintöverotuksessa

Asunto-osakeyhtiön huoneiston yhtiölainaosuutta ei vähennetä perinnönjättäjän velkoina. Yhtiölainaosuus otetaan huomioon perityn asunnon perintöverotusarvossa.  Perintöveron perusteeksi pannaan se käypä arvo, joka omaisudella on perinnönjättäjän kuolinhetkellä. Käyvällä arvolla tarkoitetaan omaisuuden todennäköistä myyntihintaa ilman yhtiölainaosuutta.  Esimerkiksi, jos perinnönjättäjän varoihin sisältyy asunto, jonka velaton hinta on 140 000 euroa ja asuntoon kohdistuu 20 000 euron osuus taloyhtiön lainasta. Asunnon

Lue kirjoitus »

Autoetu ja kilometrikorvaukset

Jos työmatkan tekee muulla autolla kuin työnantajalta saamallaan vapaalla luontoisetuautolla, työnantaja voi maksaa verovapaita kilometrikorvauksia.  Kustannusten korvauksia voidaan maksaa verovapaasti esimerkiksi silloin, kun matka on tehty omalla autolla, moottoripyörällä tai puolison autolla.  Vapaan autoetuauton olemassaolo, ei siis poikkeuksetta johda siihen, että palkansaajalle ei voitaisi maksaa verovapaita kilometrikorvauksia. Jotta verottajan kanssa ei tulisi myöhemmin ongelmia, luontoisetuauton

Lue kirjoitus »

Avioehtosopimuksen purkaminen avioehdolla

Avioehto on merkittävä varallisuusoikeudellinen sopimus. Avioehtosopimus on molempien puolisoiden yhteisen tahdon mukaan laadittu ja allekirjoitettu sopimus. Sitä ei voi siten laatia yksipuolisesti. Avioehto on mahdollista laatia ennen avioliittoa, mutta se voidaan rekisteröidä vasta avioliiton solmimisen jälkeen. Avioehto on rekisteröitävä viimeistään ennen avioeron vireille tulemista tai puolison kuolemaa. Kerran tehdyn avioehdon voi purkaa molempien osapuolten suostumuksella. 

Lue kirjoitus »

Kiinteistön ostaminen perustettavan yhtiön lukuun

Toiminnan alkuvaiheessa on mahdollista tehdä kiinteistökauppa perustettavan yhtiön lukuun. Jos yhtiön perustamisessa, kiinteistökaupan vastuun ottamisessa ja saannon kirjaamisessa tehdään virheitä, on mahdollista, että kiinteistöä ei katsota hankituksi suoraan perustetulle yhtiölle. Tällöin varainsiirtovero voidaan joutua suorittamaan kahteen kertaan kiinteistön kaupasta. Jos kiinteistökaupasta vastuun ottanut yhtiö on perustettu jo ennen kauppaa, kyseessä ei ole luovutus perustettavalle yhtiölle.

Lue kirjoitus »

Brexitin verovaikutukset yrityksille

Briannian erolla EU:sta on monia vaikutuksia yritysverotukseen siirtymäkauden päätyttyä 31.12.2020. Seuraavassa on kerrottu tavaroiden ja palveluiden kauppaan liittyvistä keskeisistä vaikutuksista. Tavaroiden vapaa liikkuvuus jatkui Britannian ja EU:n välillä vain siirtymäkauden ajan. Siirtymäaikana kaupankäynti sujui vielä hyvin, kun sovellettiin aiemmin voimassa olleita arvonlisäverotuksen ja valmisteverotuksen EU:n sisäkaupan säännöksiä ja ohjeistuksia. Tavarakaupassa 1.1.2021 alkaen kaikki Britannian ja

Lue kirjoitus »


Maailmanlaajuinen verovelvollisuus

Tuloverolain mukaan Suomessa asuvat henkilöt ovat yleisesti verovelvollisia ja he ovat velvollisia maksamaan Suomeen veroa Suomesta ja muualta saamastaan tulosta. Tätä kutsutaan globaaliksi eli maailmanlaajuiseksi verovelvollisuudeksi.  Rajoitetusti verovelvollisia ovat puolestaan ulkomailla tuloverolain mukaan asuvat henkilöt. He ovat lähtökohtaisesti Suomessa verovelvollisia vain Suomesta saadusta tulosta. Suomen sisäinen lainsäädäntö ei kuitenkaan määrää lopullista verotusoikeutta, sillä Suomen tekemät

Lue kirjoitus »

Brexitin vaikutukset henkilöverotuksessa

 Brexit, eli Iso-Britannian ero EU:sta, ei lähtökohtaisesti vaikuta luonnollisten henkilöiden verotukseen. Joissakin tilanteissa verotukseen vaikuttaa kuitenkin se, saadaanko tietty tulo EU- tai ETA-valtiosta vai sen ulkopuolelta tai liittyykö verovähennys EU- tai ETA-valtiossa vai sen ulkopuolella syntyneeseen kuluun. Suomen ja Britannian välillä on edelleen voimassa tuloverotusta koskeva verosopimus eikä brexit vaikuta sopimuksen soveltamiseen. Muun muassa palkkatulot

Lue kirjoitus »

Yrittäjien veroilmoitusten aikataulu

Keväällä 2021 metsätalouden harjoittajat ovat ensimmäisiä veroilmoituksen antavia yrittäjiä. Metsätalouden harjoittajat, joilla ei ole maatalous- tai elinkeinotoimintaa, tulee antaa veroilmoitus 1.3.2021 mennessä. Samaan aikaa veroilmoituksen antavat maatalousyhtymät. Toiminimiyrittäjien tulee antaa elinkeinotoiminnan veroilmoitus ja esitäytetty veroilmoitus 1.4.2021 mennessä. Tuolloin antavat veroilmoituksensa myös elinkeinoyhtymät, maataloudenharjoittajat sekä ne metsätalouden harjoittajat, joilla on maatalous- tai elinkeinotoimintaa.   Niiden osakeyhtiöiden

Lue kirjoitus »

Uutena hankitun irtaimen käyttöomaisuuden korotetut poistot

Koneista, kalustosta ja muusta niihin verrattavasta irtaimesta käyttöomaisuudesta voi tehdä tietyin edellytyksin korotetun poiston verovuosina 2020-2023. Elinkeinoverolain (EVL) ja maatilatalouden tuloverolain (MVL) mukaan koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden verovuoden poiston suuruus saa olla normaalisti enintään 25 prosenttia menojäännöksestä. Korotettu poisto tarkoittaa käytännössä sitä, että poisto saa olla hankintamenoista säännönmukaiseen poistoon verrattuna enintään

Lue kirjoitus »

Veroaiheista tietoutta suoraan sähköpostiisi

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoutta verotuksesta suoraan sähköpostiisi.